Kilpailuohjeet

Alustavat kilpailuohjeet. Lopulliset ohjeet ilmoitustaululla kilpailupaikalla.

 

Jurvan Urheilijoiden pikakilpailut 29.12.2018

Kilpailuorganisaatio

  • Kilpailun valvoja Tapani Talja JaJa

  • Kilpailun johtaja Pasi Maunumäki

  • Kilpailun sihteeri Susanna Purtola

  • Ratamestari Harri Syrjä

  • Tulospalvelun johtaja Jaakko Puntila

  • Lähdön ja maalin johtaja Heikki Tuomisto

  • Ammunnan johtaja Heikki Vuorinen

  • Kuuluttaja Jouni Rinta-Keturi

  • Kahvio Helvi Antila

  • ensiapu 112

Kilpailunumerot

Numeroliivit jaetaan kilpailutoimistosta ennen kohdistusta.

Numerot palautetaan kioskiin, josta saa mehua numeroa vastaan.

Palauttamatta jääneistä numeroliiveistä veloitetaan 50 euroa.

Latumerkinnät ja verryttely

Risteyskohdat on merkitty opastein. Kilpailija vastaa itse siitä, että kiertää radat oikein ja oikeassa järjestyksessä.

Jos kilpailija hiihtää väärin, hänen tulee palata takaisin samaa reittiä muita häiritsemättä. On siis palattava takaisin kohtaan, josta harhautui reitiltä.

Verryttely sallittu kilpaladuilla erityistä varovaisuutta noudattaen ja oikeaa hiihtosuuntaa noudattaen! Ampumapaikalla ja maalisuoralla verryttely kielletty kilpailun aikana.

Kierrokselle mennään suoraan, ei kierretä ampumapaikan kautta. Koskee sarjoja, jotka kiertävät 2+2km ennen ammuntaa.

Aseiden kohdistus

Klo 10.00-10.45

Kohdistuspaikat seuroittain. Kohdistuspaikat ovat näkyvillä ilmoitustaululla ja ampumapaikalla. Kullakin kilpailijalla on kohdistukseen varattu yksi (1) täplä. Kohdistus tapahtuu kilpailunumero yllä ja sukset jalassa. Kohdistuksen alussa kohdistavat nuoret alle 15v ja loppupuolella vanhemmat sarjat. Tauluja ei vaihdeta välillä.

 

Ammunta

M/N 7- M/N 15 pitävät aseen matolla kilpailun ajan ja huoltaja noutaa sen pois matolta välittömästi viimeisen ammunnan jälkeen.

M/N7-M/N15 ampuvat rintanumeroa vastaavaan tauluun 3-27, 33 numero paikasta 3, 34 paikasta 4 jne..

N/M 11 sarja ja nuoremmat ampuvat pystytauluihin.

N/M 15 sarja ja nuoremmat sakkokierros 100m, vanhemmilla sarjoilla 150m.

Turvallisuustarkastus maalissa

Maalissa toimitsija tarkastaa aseen ja poistaa kaikki patruunat lippaista ja aseesta. Mikäli tarkastusta ei tehdä, on kilpailijan tehtävä se itse.

Pukeutuminen/Peseytyminen

Haapalanpuiston (käynti rakennuksen takaa) pukutilat ja suihkut urheilijoiden käytössä. Sekä kilpailualueella parakki varattu lämmittelyä varten.

Palkintojen jako

Palkinnot jaetaan välittömästi tulosten selvittyä kilpailupaikalla.